Ruokolan Puu Oy on perustettu vuonna 1981, jolloin toiminta keskittyi pääasiassa ikkunoiden ja ovien valmistukseen. Paikkakuntalaisista ja kesäasukkaista koostuvan vakioasiakaskunnan lisäksi saamme toimeksiantoja arkkitehtitoimistoilta ja rakennusliikkeiltä. Osallistumme tarvittaessa myös tuotteiden suunnitteluun.

Koivu- ja mäntypuumateriaalin hankimme pääosin Kuhmoisten metsistä. Tukit sahataan omalla sahallamme ja kuivatetaan puusepänkuivaksi; ensin ulkona ja lopuksi huoneenlämmössä vähintään muutama kuukausi. Erikoisemmat puulajit, ulkomaiset jalopuut ja levymateriaalit hankimme tukkuliikkeistä lähikaupungeista.

Ruokolan Puu Oy valittiin Vuoden Yrittäjäksi 1991 Kuhmoisissa.
Olemme Puuteollisuusyrittäjät Ry:n jäsenyritys.
Tuotteillamme on CE-merkki.





Vuodesta 2017 Ruokolan Puu Oy:n alaisuudessa on toiminut myös RUOKO design -tuotemerkki, jonka sisustustuotteet ja lahjatavarat valmistuvat verstaallamme Kuhmoisten Päijälässä.



Ruokolan Puu

Toivonkummuntie 65
Päijälä 17930

Puusepäntuotteet mittatilaustyönä

Ovet, ikkunat, portaat ja kalusteet